Read Scompartimento n. 6 by Rosa Liksom Delfina Sessa Online

scompartimento-n-6

Mosca, anni ’80, sul leggendario treno della Transiberiana diretto a Ulan Bator, in Mongolia, due estranei si trovano a condividere lo stesso scompartimento: una timida e taciturna studentessa finlandese e un violento proletario russo dall’inesauribile sete di vodka. Nell’intimità forzata del piccolo spazio chiuso la tensione sale. Lui è uno sciovinista, misogino, antisemiMosca, anni ’80, sul leggendario treno della Transiberiana diretto a Ulan Bator, in Mongolia, due estranei si trovano a condividere lo stesso scompartimento: una timida e taciturna studentessa finlandese e un violento proletario russo dall’inesauribile sete di vodka. Nell’intimità forzata del piccolo spazio chiuso la tensione sale. Lui è uno sciovinista, misogino, antisemita, avvezzo al carcere e ai campi di correzione, ma con l’irriducibile passione per la vita di chi si aggrappa agli istinti bruti per non cedere al vuoto che lo circonda. Vede il fallimento del sogno sovietico, la deriva della grande madre Russia, ma non può che difenderla con la disperazione di un amore deluso. Lei è tormentata dai ricordi del suo ragazzo moscovita, uno studente che si è finto pazzo per non combattere in Afghanistan ed è impazzito nel manicomio dove l’hanno rinchiuso, lasciandola piena di domande senza risposta nella terra che l’ha sedotta. È l’anima di questa terra a pulsare nelle sconfinate distese che il treno attraversa, nei villaggi divorati dal degrado e dalla taiga innevata, nelle città chiuse dei deportati e degli scienziati, nel mosaico di identità e popoli di una Siberia in cui tutto è estremo. Con un realismo crudo che trasuda poesia, Rosa Liksom racconta l’incontro tra due destini, tra l’universo maschile e femminile, ma soprattutto il viaggio attraverso la fine di un impero che sembra sciogliersi in fanghiglia ai primi segni del disgelo, nel cuore di un popolo disilluso e fiero, rude e sentimentale, rassegnato e ribelle, che vive nella perenne nostalgia del passato e del futuro, nell’eterno sogno cechoviano “A Mosca! A Mosca!”....

Title : Scompartimento n. 6
Author :
Rating :
ISBN : 9788870915266
Format Type : Paperback
Number of Pages : 240 Pages
Status : Available For Download
Last checked : 21 Minutes ago!

Scompartimento n. 6 Reviews

  • Dagio_maya
    2018-11-20 04:29

    “Grazie, compagno Stalin, dell’infanzia felice che ci hai regalato!” Vadim, rude operaio russo dai trascorsi burrascosi, e una giovane finlandese si ritrovano forzatamente a condividere lo stesso scompartimento che da Mosca raggiungerà la capitale della Mongolia, Ulan Bator. E’ la mitica Transiberiana.Lui è Vadim: un fiume impetuoso di parole che stanno in bilico tra atroci realtà e sporche bugie. Veemente, spudorato, meschino, laido, odioso ma reale.Lei senza nome. Muta. Mai un discorso diretto ma pensieri fugaci; istanti che sfuggono come quel paesaggio ghiacciato che scorre nel riquadro del finestrino. Aria stagnante nello scompartimento n°6: sudore, vodka e le volgarità di Vadim.Sono gli anni ’80. L’impero sovietico sta toccando il fondo della disperazione. L’ideologia ha parole che si son fatte vuote la cui eco sbatte contro se stessa. Un generale clima di inerzia che collega il racconto alla “Corsia n°6” di Cechov.Un viaggio malinconico in una cornice di una natura suggestiva che vale la pena intraprendere.”Tutto è in movimento: la neve, l’acqua, l’aria, gli alberi, le nuvole, il vento, le città, i villaggi, gli uomini e i pensieri. Il treno avanza pulsando attraverso il paese innevato.”Musiche - Quartetto d’archi n°8 di Šostakovichttp://www.youtube.com/watch?v=vl6S_o...- settima sinfonia di Šostakovichttp://www.youtube.com/watch?v=_xxgFk...- Prélude à l’après-midi d’un faune di Debussyhttp://www.youtube.com/watch?v=Rpw4-J...- la Settima di Beethovenhttp://www.youtube.com/watch?v=STdltR...- Danza delle spade di Khacaturian.http://www.youtube.com/watch?v=j1Pd61...- Sesta sinfonia di Tchajkovskijhttp://www.youtube.com/watch?v=j1Pd61...

  • Natalie
    2018-12-01 06:14

    Hehhh... istovremeno primamljiva i odbojna! Pa ne znam, vrtim se oko 3 ili 4 zvijezdice. Nije ono što sam očekivala; avanturizam, Transsibirska željeznica, uđeš u svoj kupe, odložiš ruksak i putuješ razgledaš, doživljavaš....Ok... ima toga ali toliko je neobična, u isti tren i privlačna i odbojna...ludo! A kupe... kupe je ispunjen smradom luka, kiselih krastavaca, votke i duhana te uvredama, ponudama kojima vulgarni Rus konstantno obasipa mladu studenticu. Osvetila mu se tako da je nalijala aceton za nokte u njegovu votku (al ništ mu nije bilo hahaah). (Smiješan, direktan - odbojan muški lik...a opet bez njega bio bi dosadan roman). I to je onaj ''lagani'' dio knjige.... ''Teži'' dio je od sredine pa nadalje sa puno metafora, i raspoloženje mi pada.

  • Tytti
    2018-11-16 05:14

    A young Finnish woman travels from Moscow to Ulan Bator by train in the 1980s (I believe the author has made the same journey herself in her youth). She shares the train compartment with a Russian man in his forties.This wasn't a fast book to read because Liksom uses very descriptive language and even some strange words to describe the nature, sometimes I even wondered if she were colour blind... The descriptions of the faraway towns in Siberia and the reality of the life in the Soviet Union were believable in my opinion, having twice visited one of the poorer areas in Russia and even the Soviet Union as a child. The Russian man was an interesting character but I am not sure if I had wanted to share a compartment with him for days or weeks, even. That made reading the book sometimes uncomfortable. I think for me the stories about other people were the most interesting part of the book, they felt real (and maybe they were) and gave a glimpse to the life of the ordinary Soviet people.This wasn't a book I personally enjoyed reading and that is why I only gave it three stars but a person who enjoys reading books for their language will probably like it more.

  • Antti Virolainen
    2018-11-20 04:12

    Pakahduttava junamatka Moskovasta Mongoliaan. Nuori suomalaisnainen ja rasvaa, hikeä, votkaa ja väkivaltaa tihkuva venäläismies samassa hytissä. Ahdistava kuvio? Kyllä, mutta myös kiinnostava, koska se on totta. Naisen ja miehen suhde syvenee, mutta ei etene fyysiseksi, koska se olisi mahdotonta, sillä raiskausta mies ei edes harkitse. Hän on naisen henkisesssä niskalenkissä kuin pieni, kiukutteleva poika. Venäläismies on täydellisen upea hahmo. Tarinoiden aarrearkku ja totaalisen hukkaan heittämisen ruumiillistuma. Hytti nro 6 on rannattoman Venäjänmaan surullisen realistisena kuvauksena klassikoiden rinnalle nouseva teos.

  • Kristīne
    2018-11-11 02:29

    Es saprotu lasītājus, kas ieliek šai grāmatai vienu, divas vai mazāk zvaigznes.Atceros, reiz brālis negribēja braukt uz attālu radinieku bērēm, aizbildinoties "Man nekad nav patikušas bēres". Kuram tad patīk?Tāpat šī grāmata. Ne grama cerības, neviena saules stara. Tikai plika izdzīvošana. Nu nav te kam patikt.Tomēr rakstnieces vārda spēku grūti noliegt. Kas likās īss brīvdienu lasāmais (maz burtu, zem 200lpp), tas izvērtās par riebpilnu ceļojumu pagātnē. Katra lapa piesūkusies ar visiem iespējamiem padomju kulinārijas šedevriem un cilvēka iz-šķidrumiem.Skaudrākā atziņa? Nekur tālu prom no šī vilciena jau neesam aizbraukuši.

  • Malacorda
    2018-11-28 03:35

    Cinque stelle alle ambientazioni e alla narrazione al presente: la ferrovia, la Siberia, il passaggio dall'Europa all'Asia, le buie città industriali, la Russia tutta con il suo carattere e le sue contraddizioni, i due singolari protagonisti, lei tanto taciturna, inquieta e seriosa quanto lui chiacchierone e ubriacone, e l'intesa speciale che alla fine nascerà tra i due grazie ai paesaggi magici della Mongolia. Tre stelle alla trama dei flashback, pennellata in maniera indefinita ma soprattutto inefficace, dovrebbe fornire una motivazione al viaggio di lei e invece finisce per rappresentare un qualcosa pressoché inutile all'economia del racconto principale. E il racconto principale è, dunque, puro e semplice racconto di viaggio, senza inutili orpelli o decorazioni. Chi subisce il fascino dei lunghi viaggi in treno, in questa lettura non potrà non trovarsi a proprio agio. Del resto, come non essere affascinati dalla Transiberiana, che suscita stupore e meraviglia solo a pronunciarne il nome, e il fatto che qui venga raccontata così bene fa perdonare all'autrice la mancanza di una trama vera e propria, una traccia di azione o un guizzo che cerchino di rendere il tutto un poco più avvincente. Ma il mio è un giudizio di parte, sono troppo innamorata di questo immenso paese che pure ho conosciuto solo e soltanto sui libri, e dunque ho seguito questo viaggio di oltre diecimila chilometri con una dose di affetto e di attenzione in più.Poi ho letto la postfazione, e allora anche io, come scrive Miraphora nella sua recensione al libro, mi sono resa conto di essere un'ignorante e che con i miei poveri mezzi avevo capito giusto la metà di tutto quello che c'era da capire. Questo racconto è come una matrioska, è una metafora dentro l'altra, una figura retorica via l'altra, un esercizio non tanto e non solo di narrazione, quanto di messa a fuoco davvero notevole: nell'obiettivo viene inquadrata l'Unione Sovietica alla vigilia del collasso, il paesaggio, l'economia, la società, la storia, il carattere, c'è dentro veramente tutto. E ciò non senza un evidente senso della poesia, del ritmo e del canto nella narrazione. Nel complesso, questa lettura è stata una felicissima scoperta.

  • Daisy
    2018-11-30 06:40

    I liked it for its Soviet-ness, its quiet heroine, its brute of a train companion/tour guide. random lines I like:...the smell of muffled talk and stale buns drifted from the coffee shopThe innocent smell of wood smoke drifted into the carriage."We made friends, if that's the right word for it. I never said a word to him, but we petted the same cat every evening...""...He was a Party member and one of his favorite sayings was that during Stalin's time this country was the most dangerous, unhealthy place in the world for a communist to live."He rubbed his chin for a moment. "There are thousands and thousands of truths. Every fellow has his own. How many times have I cursed this country, but where would I be without it? I love this country.""That's the kind of friends those Mongols are. Their souls are as dirty as ours, though not as sorrowful.""In my case the war only lasted five years and we all knew what to aim at, but our marriage has lasted twenty-nine years and I never know what direction an attack's going to come from...""Fellows like me, when we have to choose between two evils, we always take both."She went straight to the hotel restaurant. There were three signs on the restaurant door: CLOSED, CLOSED FOR DINNER, CLOSED FOR INVENTORY. The restaurant was full.

  • Liselott
    2018-11-12 03:28

    Even though 'Compartment No.6' is merely 200 pages you can't rush this book. You will most likely get lost somewhere between Moscow and Ulaanbataar. Set in the eighties, a sad young woman boards the transiberian railway in Moscow for Mongolia. She had choosen a compartment for her own only to find out that she had to share it with Vadim Nikolayevich Ivanovo, a hot tempered, appalling ex-soldier who fills up the compartment with a stench of vodka, sweat and foul mouth stories. Liksom's writing style is different and unusual descriptive though the main character is referred to only as 'the girl'.

  • Maria
    2018-11-30 02:16

    Ensimmäinen fiilis kirjasta oli se, jonka sanoin ääneen parinkymmenen sivun lukemisen jälkeen: Miksi musta tuntuu, että tämä on kauhean turboahdettu adjektiivein ja adverbein?Fiilis ei jättänyt minua rauhaan kirjan edetessäkään. Liksomin kieltä sanotaan kauniiksi ja kuvailevaksi. Kuvailevaa se ehdottomasti on, mutta tälle lukijalle siinä oli liikaa kaikkea. Adjektiivijonoja, raskaita lauserakenteita, outoja adverbejä, kielikuvia joiden yhteys kuvattavaan asiaan ei aina ihan avautunut. Tyylikeinoa tyylikeinon jälkeen. Ne hukuttivat alleen oikeasti kekseliäät rivit, ne kohdat joissa oli iloa ja valoa, jolloin joutui toteamaan, jotta olipas hieno. Kuin kaunis morsian, joka katoaa pitsin, tyllin ja hörselöiden alle.(Sori nyt mä, mutta useaan otteeseen mieleen tulivat yläasteikäisten tekstit. Kun kuvitellaan, että kuvailu tarkoittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman mielikuvituksellisia adjektiiveja.)Puolikas vaaleanharmaata kuuta tirskahti lumisen, vaiteliaan ja alakuloisen havumetsän ylle punaista valoa välkkyvän Marsin seuraksi.Minä halusin pitää Liksomin kielestä kun sitä on niin kovin kehuttu. Arvostan kaunista ja kekseliästä kieltä. Tarinassa ei ole pakko tapahtua mitään erityistä, kieli saa välillä nousta tarinan yläpuolelle.Olisin vain toivonut, että tällä kertaa olisi keskitytty enemmän tarinaan ja vähemmän kieleen. Että olisin voinut lukea kirjan ilman pientä jatkuvaa adjektiiviyliannostuksesta ja raskaudesta johtuvaa ärsytystä. Puolessavälissä kirjaa googlasin hetken ja luin, mitä tästä oli sanottu. Tajusin, että tällähän oli tosiaan voitettu Finlandia. Luin lisää, hahmotin vähitellen osan kirjan ansioista. Ja silti.Tarinasta minä pidin. Pidin sen verkkaisesta etenemisestä, luetelluista ruoka-aineista ja henkilöiden käsittämättömyydestä. Toinen toistaan erikoisemmista käänteistä, kulkukoirasta joka kusee kengälle ja johdattaa sitten pontikan luo. Siitä kuinka Liksom pienillä huomioilla maalaa kuvan Neuvostoliitosta. Pidin palasista, joista tarina oli rakennettu, pidin kertojanäänestä. Ja silti.Hytti nro 6 on ilmeisesti Taidetta. Minä en kuulu viimeisen päälle Taidetta ymmärtäviin ihmisiin. Uskaltaisin siis väittää, että tämä oli hyvä kirja joka ei kohdannut oikeaa lukijaa.

  • Panu Mäkinen
    2018-11-17 01:37

    Olen aina kuvitellut, että Finlandia-palkinnon saaminen edellyttää teokselta tiettyjä laatuvaatimuksia. Nyt tiedän, että näin ei ole. Tälle teokselle palkinto lienee myönnetty pelkän takakansitekstin perustella, joka lupailee aivan muuta kuin, mitä sisältö tarjoaa.Hytti nro 6 kertoo suomalaistyttösen junamatkasta Moskovasta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Tapahtumat sijoittuvat noin vuoteen 1986. Nimettyjä henkilöitä on niukasti: vaunuemäntä Arisa, vaunupalvelija Sonetška sekä suomalaistyttösen matkakumppani Vedim Nikojajevitš Ivanov, joka esittäytyy nimellä Teräs Rautavitš. Lisäksi suomalaistyttösen pohdinnoissa mainitaan hänen poikaystävänsä Mitka ja tämän sekalainen sukulaisjoukko.Kirjan kerronta on kammottavan tylsää: pitkiä luetteloista aamiaistarvikkeista, junan ikkunasta näkyvistä kohteista, vaunuosastoon tunkeutuvien hajujen alkuperästä ja muusta yhtä kiehtovasta. Tarinassa on jännittävintä, milloin suomalaistyttösen nimi paljastuu ja milloin hän ylipäänsä sanoo jotakin. Kirjan perusteella voisi päätellä, että kirjailija ei ole ikinä matkustellut junalla Venäjällä – ainakaan hän ei ole pitänyt silmiään auki. Matkan varrella olisi varmasti ollut jotain mielenkiintoisempaakin kerrottavaa kuin matkakumppanin viinanhuuruiset kohellukset. Hytti nro 6 on kaikin puolin huono teos. En suosittele sellaisille, jotka arvostavat hyvää kirjallisuutta.

  • Sofia
    2018-11-30 01:31

    Kupé nr. 6 af Rosa Liksom. 6 ud af 6 stjerner.Åh, sikke en fantastisk bog! Jeg er slået helt om kuld over, hvor meget jeg elsker den. Jeg ville ønske den ville forsætte i uendeligheder. Bogen har måske ikke nogen reel historie med klimaks og sådan noget, men fortæller om en ukendt verden i Sibirien. Det er beskidt, elendigt, frastødende, tiltrækkende, breathtaking , ensomt, magisk, smukt og smuldrende. Jeg vil så gerne læse den en gang til en dag! Jeg takker Olga for at have læst den og videregivet den til mig. <33

  • Elena T
    2018-11-20 04:36

    A Finnish girl embarks on a journey through Siberia on the world's most famous train and is forced to share compartment n°6 with a chatty, vulgar, yet friendly, Russian man. As she travels through squalid frozen towns and stunning forests buried in snow, she thinks of who she's left behind, trying not to listen to the man's lewd stories, a mix of blatant lies and harsh truths.I loved how the book kicked off, the vague and fragmented descriptions composed of carefully selected words (it all read beautifully in Finnish), the endearing repetitions, but as the story unraveled the man's chit-chat got repetitive and the lack of details slightly confusing. By the last pages I was quite bored, longing for a story with more conversation and a less mopey main character, not to mention a less obscene sidekick of sorts. Don't misunderstand me though, this was an interesting read that tasted bitter and real, it just wasn't my cup of tea.

  • Minni
    2018-11-14 23:31

    Olkoon vaan kuinka palkittu mutta niin pirun tylsä että sivulle 33 kiitti riitti. Kuin olisi taas palattu yläasteelle äidinkielen opetussuunnitelman pakollisiin... Mitään ei varsin henkilöille junassa tapahdu ja heistä venäläismies on lisäksi suorastaan vastenmielinen. Sen sijaan "omaperäistä" kuvailua tyyliin "Juna mateli eteenpäin kuin anteeksi pyydellen" ja "Keltainen kuu lakaisi viimeisen kirkasvaloisen tähden tehdessään tietä tuliselle auringolle" (!) riittää sivu kaupalla. Varmaan tällä on "suuria kirjallisia ansioita" mutta kyllä on elämä liian lyhyt tuhlattavaksi luettavaan näin epäkiinnostavasta aiheesta.

  • Noora
    2018-11-19 02:11

    Compartment no. 6 is a fantastic novel about travelling, the odd kinship formed between complete strangers, and about the Soviet Russia. The way in which Liksom describes movement is so vivid and compelling that I could almost see the flashing landscape myself. The desperation to live and the yearning to die, the apathy and passion, the poverty and garish luxury - the Soviet Union that the novel describes is full of contradictions. Even the most despicable travel companion somehow becomes endearing in closed confinement. Go read it!

  • Jenni
    2018-11-16 05:38

    En tajunnut. En tajunnut sitten ollenkaan. Takakannessa puhutaan "henkisen kasvun romaanista", mutta minä en havainnut minkäänlaista henkistä kasvua kellään. En päässyt koko romaanin aikana selville tytön motiiveista, ei oikein selvinnyt koko matkan pointti, ja kaikki oli vaan niin pirun absurdia.Kaksi tähteä mielenkiintoisista Neuvostoliitto-kuvauksista, jotka tosin tällaisessa kirjassa jäivät täysin irrallisiksi tuokiokuviksi.

  • Jeff Bursey
    2018-11-22 01:13

    3.5, more accurately.An interesting premise, but the ending fizzles, for me. More to say later. There are some nice passages of descriptive writing.Here's a long review:http://winnipegreview.com/2017/01/to-...

  • Miraphora
    2018-11-23 23:29

    E' in momenti come questo che mi rendo conto di non essere una persona di grande cultura.Non c'è modo di girarci attorno, non c'è metafora che regga. Essere una bookblogger non è indice di preparazione, di cultura, di ricchezza intesa come profondità e di proprietà di linguaggio, di conoscenza della storia, della vita, del mondo.E' in momenti come questo che un po' mi vergogno di far finta di scrivere una recensione. Perché, parliamoci chiaro, non è da tutti saper dare la giusta luce a Scompartimento n.6, semplicemente mi sono resa conto che per recensire un romanzo come questo ci vuole molto più della banale conoscenza del lessico. Ci vuole spessore e io, lo ammetto, non ne ho.L'imbarazzo è esploso cattivissimo quando ho letto l'ultima parola del bellissimo saggio finale di Delfina Sessa che ha illuminato a giorno l'oscurità nella quale ho arrancato per quasi tutto il romanzo. Grazie a quelle poche pagine ho potuto trovare le parole per esprimere un pensiero che non sapevo come rendere reale ma che è cresciuto con ogni pagina, lasciandomi alla fine satura, completamente appagata ma, al tempo stesso, incapace di esprimere ciò che mi gira in testa.Non posso eguagliare un'analisi così bella, sciolta, profonda e accurata ma posso - umilmente - cercare di ricreare la sensazione che Rosa Liksom mi ha passato dalle pagine, come il gelo siberiano che penetra e congela ogni cosa.E' il 1986 a Mosca e la ragazza - protagonista senza nome e voce narrante - sale sul treno che la porterà ai confini del mondo. Non è un treno qualsiasi, è la Transiberiana, un mostro di acciaio gorgogliante, pachidermico, una capsula che attraversa spazio e tempo e che porta da Mosca a Vladivostok, dall'Europa all'Asia.Nel XXI secolo pensare ad un viaggio su questo treno evoca immagini romantiche e avventurose di carrozze foderate di velluto, di vagoni ristorante che servono pranzi di alta cucina, di passeggeri ricchi, puliti, felici. Ma negli anni '80, un periodo che per l'Unione Sovietica è stato un passaggio generazionale e ideologico, viaggiare su quel treno era tutt'altro che un'avventura da turista.La ragazza intraprende questo viaggio per commemorare un amico perso, un passato che ormai se n'è andato, una felicità che è svanita e che probabilmente non proverà mai più. Scappa da Mosca sola e sola arriverà alla sua ultima stazione, Ulan Bator, ma durante il viaggio sarà sempre in compagnia.Silenziosa, minuta, impaurita, la ragazza finlandese è come un'aliena per il russo Vadim Nikolaevic Ivanov, metalmeccanico e operaio edile. Un blocco di muscoli, lineamenti rozzi, grossolani, la perenne bottiglia di vodka vicino e una malinconica tendenza al racconto, Vadim è l'opposto estremo della ragazza."E così siamo in due. E dritti ci portano i binari luccicanti nel frigorifero di Dio."Misogino e violento, ossessionato dal sesso un attimo, paterno, amichevole ed estremamente generoso quello dopo, Vadim è per tutta la durata del romanzo una costante nell'esperienza della ragazza. Dapprima per lui prova disgusto, una paura che la fa fuggire e che la rinchiude in un silenzio scostante, poi con il macinare dei chilometri, ad ogni fermata del treno, scopre in lui lati inaspettati, che lo trasformano magicamente da operaio sudato e ubriaco a narratore capace di appassionare nonostante gli errori storici. Dal voler rimanere sola al cercare la sua compagnia, la ragazza scopre che non sempre la solitudine è la scelta migliore e che a volte appoggiarsi a chi respira e sanguina il suo paese può essere un'esperienza liberatoria.Lo stesso percorso viene vissuto dal lettore, che si ritrova ad aspettare il ritorno del burbero Vadim e a vederlo come un improbabile salvatore, un amico che agisce come chiave di volta e aiuta a interpretare l'incomprensibile mentalità russa tra una tracannata di samogon e una sferzata di volgare - ma ironica - filosofia proletaria.Nonostante spesso abbia accusato la mancanza di una migliore conoscenza della storia sovietica, la Liksom non fa pesare al lettore qualsiasi grado di ignoranza possieda, poiché non vuole raccontare la Storia, ma quella storia, il viaggio di riscoperta della ragazza e di cambiamento di Vadim. Non c'è arroganza, non c'è ricercatezza fine a se stessa, non c'è quel muro che impedisce al lettore di lasciarsi trasportare dalla storia liberamente, senza pesi.Per questo, anche se mi sarebbe piaciuto poter comprendere a fondo certe sfumature, posso dire di aver sentito questo racconto, di aver apprezzato lo stile, la storia, i personaggi, tutto e in tutti i punti, e che non c'è niente di meglio di farsi fulminare da un romanzo e buttarsi senza paura, anche se è lontano da quello che si legge di solito.

  • Johanna
    2018-11-18 06:11

    This feels like a book of which I will not remember anything after I´m done, I often don´t remember much or not nearly everything, but with this one I certainly won´t remember more than just a little. The book got a big prize in Finland, and in a way I can see why. I guess all the description is well written, but this is definitely not a book for me. To me the story, what happens in the book, is what matters. Not how well it is written or how well the characters are written. In this book not much does happen, in short: this is a book about a girl and a man, sharing a cabin in a train from Moscow to Ulan Bator. The train stops every now and again, sometimes they leave the train and head into the city, sometimes they don´t. The man drinks, often and a lot. The girl does not speak. They get to the destination. They leave the train, this time for a little longer. The end.Page 7-34The beginning sounds interesting, though I do not know what to expect of this book. As Russian man and a Finnish woman in the same cabin of a train from Moskow to Ulan Bator of Mongolia. The description of the bathroom in the train..made me shudder. As I keep reading I notice that this book tells about some time in the past, like the previous book I read in Finnish, this sounds old and there´s something about it I still don´t like. (And this is true as the man talks about Soviet Union.) But it feels easy to read. Maybe the girl has no idea what the man is saying? I don´t recall her ever saying anything. Only seeing. Like his wife, beaten. Him, stopping her from leaving the cabin when she wanted. And the knife. He does offer her things to eat and drink. I can only imagine how I would feel if I was her. Whether she understands or not. If she does, maybe even worse. Since he tells her about how he hits his wife.This one those books about people meeting and nothing happening, I believe. There´s these two (and actually the reader has not been informed if she actually is Finnish or something else) and Arisa, the woman who tells what and when to do in the train.Page 35-81The girl is indeed Finnish, but she has lived and studied in Russia, or was it Soviet Union.. :) The man acts like a total jerk, she mostly listens and goes with him to where ever he wants her to go. I think she must be scared of him, otherwise she wouldn´t. He once already tried to get her to have sex or do something sexual with him, but she left the cabin. The train has stopped a few times and they have left the train to visit whatever city they have been at. The girl still has not spoken, or at least it is not told to the reader. It actually doesn´t bother me. We do get to go inside her head once in a while when there is a paragraph of her past.Page 82-188He keeps drinking alcohol and at one point he says what I´ve been thinking, something like "it´s nice to talk to you since you don´t understand anything". But did it really mean she does not understand the language he speaks or that she does not understand what he means..The reader will also learn that the girl had fallen in love with Irina, the mother of her boyfriend, while he was in a psychiatric hospital because of a psychosis.. in the end she did speak, but only a little. They reached their destination and parted. This last bit of the book was the one I liked most. But this bit was pretty short. She got to her hotel and heard that she would not be allowed to go out of the city and otherwise is sounded like a pretty harsh place to be in, especially as a woman. The book ends when the man brings her back to her hotel, she wakes up the next day, it is her last day there and then she will fly back to Moscow. I can only think, how on earth was that trip worth it for her?? It was over 4000km!

  • Artemisia
    2018-11-10 22:28

    “Russia follia poesia” scriveva il linguista Roman Jakobson nella raccolta di saggi omonima, legando insieme due caratteristiche peculiari di un territorio che sembra essere troppo vasto per essere raccontato così semplicemente. E Rosa Liksom, finlandese e russofila, ripropone questo trinomio con un romanzo ricco di echi letterari. 
Scompartimento n.6 è un libro che ha a che fare con un racconto famosissimo di Anton Čechov e uno, meno famoso ma altrettanto potente, di Valerij Tarsis: rispettivamente Reparto n.6 e Corsia 7 (due sinonimi di uno stesso vocabolo russo, “palata”). Entrambi i racconti sono ambientati in un manicomio, dove il rapporto tra paziente e medico viene indagato scrupolosamente. Così il richiamo al tema della follia è esplicito sin dal titolo, ma la storia che ci viene raccontata è avara di dettagli, e svela lentamente la sua trama, rispettando gli stessi tempi di un viaggio lunghissimo.I protagonisti del romanzo sono essenzialmente un uomo e una ragazza, russo lui e finlandese lei, costretti a condividere uno scompartimento sul treno della Transiberiana, che da Mosca li porterà a Ulan Bator, in Mongolia. La convivenza ha alti e bassi: il viaggio è estenuante, le condizioni difficili, il russo si nutre di vodka, cerca di possederla più volte con la forza, e il suo linguaggio è insistente e scurrile. La ragazza invece è assente e silenziosa, persa in una promessa fatta al fantasma di un ragazzo con cui, una volta, aveva condiviso tutto. L’ombra di questo personaggio è forse l’elemento più affascinante di questo malinconico Iperborea; la sua vicenda scorre come un fiume sotterraneo, e riappare nella storia proprio dove non avremmo immaginato. Impazzito per salvarsi dalla pazzia della guerra, la sua sorte è il risultato di un esperimento che Čechov aveva inconsciamente teorizzato con il suo racconto. Ha detto lo scrittore Nikolaj Leskov a proposito che “il Reparto n.6 è la Russia”, un mondo che induce irrimediabilmente alla pazzia.Ed è esattamente quel mondo che i nostri due protagonisti attraversano, fatto di città sventrate, boschi distrutti, capanne sfondate da una neve opprimente e inarrestabile: un universo che non sembra avere un centro ma solo una periferia infinita e degradata. Ma proprio lo stretto contatto dello squallore con la bellezza severa della natura siberiana genera un equilibrio ipnotico in questo libro così duro e nostalgico al contempo; c’è, nella costanza del paesaggio che sfila di fronte al finestrino dello scompartimento n.6, un effetto calmante e quasi la promessa di una riconciliazione per chi ha amato e, per colpa della storia, è stato abbandonato

  • Anastasia
    2018-11-20 06:39

    Siis mitä ihmettä! En tajunnut tätä kirjaa ollenkaan. Liksom muistutti miksi en yleensä lue suomalaisten kirjoittamia kirjoja. Kuvailut ja adjektiivit, joo olivat kivoja + toimivat mutta niitä oli liian paljon, ei tarvitse ladella listoja ihan kaikesta. Neuvostoliittoon liittyen hyviä faktoja: venäläiset vihaavat juutalaisia, mongolit...mutta koko homma jäi hämäräksi. Tuntui, että kirjailijalla ei ollut mitään hajua millä aikakaudella liikutaan tai mitä on Neuvostoliitto, mitä on Venäjä ja sitten ihan tälläiset todella ärsyttävät pikkuasiat esim. KoseL Kuolematon...olisi voinut nyt joltain tarkistaa miten ne kirjoitetaan. Minkä ihmeen Venäjän asiantuntijana kirjailijaa pidetään.Vai valitsiko hän tahallaan tämän näkökulman asioihin. Olisi hän varmaan pystynyt parempaankin.Kasvutarina? Sori missasin sen kasvamiskohdan.Ainut asia minkä Liksom sai koko hommasta irti oli primitiivisyys ja siihen se vähän jäi. Primitiiviseksi. Ajattelin, että Finlandia-palkinto meinaisi laatua, vähän jotain syvyyttä ja ymmärrystä asioihin. Jotenkin tuntui siltä, että koska Liksom käytti niin uskaltavaa kieltä mainitsi huorat, votkan, runkkaamisen ja vaimon hakkaamisen niin siitäkö se palkinto tipahti.

  • Kristīne
    2018-11-10 23:25

    Šī grāmata ir kā tumši pelēka glezna. Viss ir drūmi un bezcerīgi, bet autore atstāj rezervi, ka var būt vēl sliktāk. Galvenie varoņi- meitene un vīrietis. Autore meitenei pat nav piešķīrusi vārdu, neļauj viņai izteikties. Viņa kā fona tapete sēž vagonā un cieš. It kā devusies tūrisma braucienā, bet nemaz nav šaubu, ka šis ceļojums nekad nav bijis iecerēts izklaidējošs. Visu ceļu meitene tiek turēta ieslodzījumā ar maniaku, turklāt, sasniedzot ceļojuma mērķi- Ulanbatoru, viņa piedzīvo Stokholmas sindromu un pati uzmeklē savu psiholoģisko teroristu."Viss par ko esmu baidījusies, ir ar mani noticis"- šķiet, ka autore raksta par pašas piedzīvoto.Nē, man nerodas ne mazākā vēlme doties ceļojumā ar Sibīrijas ekspresi vai apciemot Mongoliju.

  • Arja
    2018-11-15 02:34

    En tiedä Venäjästä saati Neuvostoliitosta mitään. En tunne kansoja, en kirjallisuutta. Mutta pidin kirjasta silti. Luin sen turistina, koska tuollaista junamatkaa en koskaan tule tekemään. Ihanaa, että voi matkustaa myös näin.

  • Anna Ietswaart
    2018-12-06 02:24

    Nice to read but you're left with a belly full of black tea and wodka and nothing substantial to chew on.

  • Jere
    2018-12-07 03:40

    Tarina alkoi oikein lupaavasti ja olin varma, että nyt olen erinomaisen kirjan äärellä. Suomalainen tyttö ja venäläinen mies matkalla halki Venäjän junassa hytissä numero 6 (rinnastus Tsehovin "Sali n:ro 6":een?). Jo ensi metreillä huomio kiinnittyi Liksomin kielenkäyttöön, hän onnistuu luomaan hyvinkin aistivoimaisia ja visuaalisia kerrontapätkiä ja onkin kuvailevuudessaan monia muita kirjailijoita rohkeammin asialla. En välitä onko kirjassa juonta vai ei, kunhan se pitää otteessaan loppuun asti. Valitettavasti nyt ei niin käynyt, vaan tarina menetti otettaan joskus puolivälin tienoilla (erityisesti silloin kun junasta poistutaan). Jotenkin odotin ja toivoin, että koko romaani olisi tapahtunut junassa, tuossa hytissä numero 6, mutta kun ei niin ei. Junamatkan puuduttavuudesta ja yksitoikkoisuudesta jaksaa lukea vaan jonkin verran (ja kuten mies itsekin sanoo, kun on nähnyt yhden kylän on nähnyt ne kaikki), ja miehen ja tytön "keskustelu" ylittää välinpitämättömyyden kynnyksen yllättävän nopeasti - keskustelu kun etenee pitkälti miehen monologina, jossa hän purkaa tunteitaan naisista, huorista, venäläisistä, tataareista sun muista vähemmistöryhmistä, tiivistää elämänsä sisällön vodkaan ja huoriin, mutta pääsääntöisesti ajatukset laukkaavat kyrvän ja vitun välillä. Onko hän kenties "tyypillinen venäläinen mies"? Tytön puheenvuoroja emme kuule - miksi emme? Kuvastaako tytön ja miehen kommunikointi vallitsevia sukupuoleen kohdistuvia odotuksia ja vaatimuksia, että mies vie ja tytön on parempi pitää turpansa kiinni? Kenties tyttö onkin ihan vaan tavallinen suomalainen hissukka - mutta ihan tarkoituksella Liksom halunnut tällaisia stereotypioita tuoda esiin?Matka halki Venäjän on myös jotain muuta: miehelle se on juurikin sitä, eli matka halki Venäjän, mutta tytölle se on henkisen kasvun paikka - -tytölle olennaista ei ole päämäärä, vaan matka, jonka avulla hän pyrkii täyttämään kaverilleen Mitjalle tekemänsä lupauksen ja hyväksymään menneisyyden tapahtumat, matka jonka jälkeen hän kykenee jälleen kohtaamaan elämän ja palaamaan kotiin Moskovaan. Moskovaan...Kuten jo mainitsin, olin valmis nostamaan teoksen korkealle jalustalle kirjan alkupuoliskon perusteella, mutta jälkipuolisko harmillisesti havahdutti minut maan pinnalle. Ihan täysi susi teos ei ole, vaan kyllä siitä löytää paljonkin hyvää sanottavaa ja joku toinen saattaa siitä pitääkin, mutta itselläni vaakakupissa valitettavasti painavat puutteet positiivisia huomioita enemmän. Vikaa lienee osittain myös itsessäni, kun odotin tarinalta hieman tiiviimpää sijoittumista hyttiin numero 6 ja olen viime aikoina koettanut lukea kirjoja kriittisemmin. Liksomilla on potentiaalia vaikka mihin, sillä hänen kielenkäyttönsä on niin arkailematonta ja heittäytyvää, mutta ei vielä tällä romaanilla (vaikka Finlandia-palkinto taisi tullakin...).

  • Zorphie Zorro
    2018-12-02 04:39

    Wow, this was unlike any other book I've read. Our narrator is a young Finnish college student studying in Moscow. We meet her on a train in the waning days of the Soviet Union, traveling from Moscow to Ulaanbaatar as spring is just starting to come to Siberia and Mongolia, though by most of our standards, this type of harsh spring would be mid-winter. Still, the descriptions of the thaws and blizzards, the snow melts and floods, the snow falls and ice floes, are so vivid and so lovely that you feel like you are there.Our narrator is a quiet observer, and she barely speaks throughout the entire novel. In fact, perhaps her only quotation in the entire book is when she quotes Job at the very end. She gets stuck with a most uncouth train compartment companion, a middle-aged drunkard who spews a lot of bigotry and endlessly rants about his unhappy life experiences and disillusionment with Russia, although he claims he fiercely loves his homeland.Gradually, it is revealed that our narrator is embarking on this trip by herself because her Moscow boyfriend, a gentle scholar and math genius, wanted to take it with her, but ended up in a psychiatric hospital after his refusal to be conscripted to fight in the Afghan war.Our sad narrator is witness in this book to many shocking stories and many tragic observations as the train makes it slow way across a failed Soviet Union. It is an overall fairly depressing read, and yet, by the time they reached Siberia and Mongolia, my imagination had been so captured that I couldn't stop reading.As the narrator and her rather disgusting traveling companion finally find some sort of truce and even friendship in Mongolia, the story does become a bit tender-hearted, even though brutality continues to underlie almost everything in this book.My favorite parts were how the author captured a rhythmic sense of movement after the train would stop at remote stations in Siberia and then start moving again: "The train picks up speed. The fifth cluster of prefab buildings, which they call suburbs, the little hoses defeated in the battle of life, the open land, the Chinese forest, the fallow earth, the lonely 19-story buildings in the middle of the fields. The last remains of a factory rush past in the distance with the speed of the train, then deep forest, wetland, spruce trees, the mountains of Japan behind the horizon, sake and haikus. This is no longer Khabarovsk. The train moves on. A collapsed house under snow, a village of two dozen houses among the geriatric underbrush, a glitter of golden lights from a quarry. The train plunges into nature, throbs across the snowy, empty land. Everything is in motion: snow, water, air, trees, clouds, wind, cities, villages, people, thoughts."

  • Linda Tomase
    2018-11-14 03:29

    Bože moj! No Liksomas ko tādu patiešām varēja gaidīt. Somu studente un krievu vīrietis brauc vienā vilciena kupejā no Maskavas uz Ulanbatoru. Darbība notiek 1980tajos, kad pati autore studēja Krievijā. Tas arī izskaidro šī stāsta jaudu un patiesumu. Jau trešajā lappusē mans deguns bija pilns padomijas smaku, pilnas ausis rupjībās izteiktu prātulu, pilna galva atmiņu ainu. Tur ir viss - ar kvasu ieveidoti mati, sprandas kasīšana ar nazi, ar vienu lupatu uzslaucīta grīda un galds, un tā bez gala. Līdzīgi - cilvēku attiecību diapazons vareni plašs... Fenomenāls tulkotājas darbs. Iesaku! / #finnish author #rosaliksom and her #finlandiaprize 2011 novel #hyttinro6 is a real punch right between your eyes. A Finnish student and a Russian man are traveling from Moscow to Ulanbator, Mongolia sharing one compartment for weeks on end. Story is set in the 1980ties when the author was studying in Moscow which explains the might and authenticity of the text, the richness of detail both material and emotional. The story is hilarious and horrifying, it grossed me out and fascinated, making me remember my childhood years, things that I've experienced and witnessed, but that have been half erased from memory. Until now. Superb capture of the Soviet reality. #zvaigzneabc #rozaliksoma

  • Essi
    2018-12-08 05:35

    Tämän lukeminen oli hieman takkuista, enkä ehkä siksi osaa oikein muodostaa mielipidettä. Kirja jäi kesken kun lähdin synnyttämään ja sen pariin palaaminen myöhemmin oli jostain syystä työlästä. Hytti numero 6 oli periaatteessa lyhyt ja helppolukuinen, kaunisproosainen kirja, mutta nyt ei oikein iskenyt. Kenties tämä sopisi paremmin reissukirjaksi, esim. junamatkalle? Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että en enää huomenna muista mitään koko kirjasta. Ilmeisesti minua ei ole luotu tykkäämään Finlandia-voittajista...

  • Gailė Ne
    2018-12-06 06:19

    Rosa Liksom – Kupė nr. 6. Knyga kaip tiltasPrisipažinsiu, suomių literatūrą pažįstu tik iš "Trolių mumių". Su Mika Waltari dar nesusipažinau, o daugiau niekas, gromuliuojant frazę "suomių literatūra", į galvą neateina. Atleiskite už tokį neišprusimą. Dar, jei jau klijuojame etiketes, "Kupė nr. 6" galima dėti prie "kelio knygų". Jų visų prototipas, žinoma, yra Homero "Odisėja", o visų kitų ir neišvardinsi – jų labai daug. Paauglystėje dievinau J. Kerouac "Kelyje" ir W. Guthrie "Traukinys į šlovę", o iš skaitytų pastaruoju metu labiausiai įstrigo C. McCarthy "Kelias"Labai džiaugiuosi, kad teko proga perskaityti "Kupė nr. 6" – suomišką "kelio knygą".Joje keliaujama Transsibiro traukiniu iš Maskvos į Ulan Batorą. Istorija pasakojama jaunos suomės akimis – ji keliauja pažiūrėti priešistorinių uolų piešinių Mongolijoje. Tai oficiali priežastis. Neoficiali – jai reikia susivokti savyje ir atrasti sprendimą nemaloniai situacijai su savo vaikinu Mitia ir jo mama Irina. Mergina tiesiogine kalba knygoje nekalba ir iš pradžių atrodo, kad ji visiška sociofobė, tačiau ilgiau paskaitęs supranti, kad taip nėra, kad ji vis tik retkarčiais šį tą pasako, pavyzdžiui, prašo traukinio vyr. palydovės Arisos perkelti ją į kitą kupė. Tiesiog tai nėra užrašoma tiesiogine kalba. Nežinau, ar tai labai gerai. Mergina dėl to atrodo daug nedrąsesnė nei yra iš tiesų.Didžiausia problema – jai tenka labai nemalonus kupė pakeleivis. Chamas, girtuoklis, paleistuvis ir buvęs kalinys rusas, keliaujantis į Mongoliją dirbti. Jis svaidosi štai tokiais pareiškimais: "Vyras neapsieina be moters. Pizę ras, bet jam reikia ir sriubos virėjos." Jis vis geria degtinę ir kabinėjasi prie merginos, kartais net fiziškai. Po to atsiprašinėja. Merginai nuo jo vis tenka bėgti į traukinio koridorių. Kas galėtų būti nemaloniau? Tiesa, kartais vyras sužiba ir išmintim: "Depresijos priežastys būna dvejopos: dėl to, kad nori, o negali, ir dėl to, kad gali, bet nenori." Arba: "<…> žudyti verta tik tą, kuris bijo mirties. Antraip tik draugišką paslaugą padarysi." Daug keliaujantys žino: kelionėse užsimezga netikėčiausios draugystės. Tačiau ar šįkart tai įmanoma? Gal šitoks pakeleivis yra už bet kokių pakenčiamumo ribų?Veiksmas: beveik neegzistuoja. Sibiro miestai keičia vienas kitą. Traukinys rieda, vyr. palydovė pyksta dėl netvarkos, vyras geria ir kalba, mergina piešia ir galvoja, prisimena. Kartais keleiviai išlipa, pasivaikšto, ko nors nusiperka. Ir beveik viskas. Mėgstantiems greitas knygas gali iškilti sunkumų. Užtat labai graži proza. Pribloškianti Sibiro gamta ir purvini, apleisti miestai. Už atmosferą 10 balų. Kai kas skundžiasi, kad knyga ilgainiui ima kartotis, tačiau man šis skundas atrodo absurdiškas – pasakojimas tetrunka 166 psl. Kas per tiek laiko gali spėti atsibosti?Gal ir banaliai nuskambės, bet "Kupė nr. 6" skatina meilę žmogui. Net visiškai svetimam, nesuprantamam ir atgrasiam – knyga skatina žvelgti į žmogų giliau ir jau tenai ieškoti gėrio. Bendras traukinio kupė gali būti tiltas į visai kitą pasaulį, tokių tiltų yra ir daugiau. Dažnas tiltas yra knyga. Pvz., šis Rosos Liksom pasakojimas tikrai padės geriau suprasti, kodėl rusai taip labai myli savo tėvynę, nors ten yra visiška šikna."Kupė nr. 6" rekomenduočiau skaitytojams, kurie moka grožėtis nuostabia proza ir mėgsta lėtus, apmąstymus skatinančius pasakojimus. Knyga gali netikti tiems, kuriuos traukia siužetu varomos istorijos. Tačiau pastariesiems siūlyčiau iš anksto nenusiteikti – leidę įprastai neskaitomo tipo knygai virsti tiltu, galit likti maloniai nustebinti.Publikuota čia: http://www.suru.lt/rosa-liksom-kupe-n...

  • Päivi Kettunen
    2018-12-04 23:22

    Arvio blogissani: https://freedomforbreakfast.wordpress...

  • Anna-Maija Tähkävuori
    2018-11-28 22:18

    Kuvataiteilijana menestynyt Rosa Liksom (s.1958) osaa kirjailijana tuoda esiin - alkukantaisen jopa rumana pidetyn - viehätyksen. Hänen liikkuvat kielikuvansa versovat särmistä, karheudesta huolimatta syväkuultoista kauneutta, joka jää päällimmäiseksi mieleen. Lukijalle avautuu elämyksellisesti läsnä oleva teos.Hytti Nro 6 kehittyy aihetta laajemmaksi romaaniksi. Paitsi satunnaista kohtaamista junamatkalla 1980-luvun Neuvostoliitossa, siinä käsitellään terävästi valintojen tai järjestelmien synnyttämiä luokkaeroja ja ihmiskohtaloita.Kirjan dialogi etenee hitaasti toisilleen vieraiden - tytön ja miehen - väkinäisestä sanailusta kiintoisaksi vuorovaikutukseksi, kunnes ihmisen olemus purkautuu osiin. Niistä lukija saattaa koota täsmentyvän kuvan itselleen.Juna jyskyttää alakuloisesti radallaan halki ränsistyneeksi katoavaisuudeksi hiipuvan Siperian. Välillä synkyyden puhkaisee valojen kajo. Elämän janan alkupisteestä alkaa herätä toive henkisen kehityksen tiestä.Teoksessa piirtyy Rosa Liksomin kiehtova persoona sekä kokemusten välittämät tunnetilat. Meän kielisellä alueella Lapissa kasvanut - porojakin hoitanut - lahjakkuus lähti 17-vuotiaana opiskelemaan antropologiaa ja yhteiskuntatieteitä Helsinkiin. Ansaitsemaan apumiehenä rakennuksella, leipurina ja myyjänä. Kööpenhamina, Pariisi, Moskova tulivat pian tutuiksi. Radikaalista kosmopoliitista on nyt puhjennut kansainvälisesti merkittävä kirjailija.